Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Vasemmalla: Seija Leino stanssaa eli leikkaa teräväreunaisella teräsmuotilla vaahtomuovilevystä norsufiguureja 1960-luvulla. Oikealla: Mainos Yhteishyvässä vuonna 1958 lupasi, että ”Superlon-sieni vaahtoaa vähällä saippualla”.

Muistatko tämän? Superlon pehmusti suomalaisten elämän 1960-luvulla

Teksti:
Anna Kortelainen
Kuvat:
SOK arkisto
Julkaistu: 21.11.2022
|
Muokattu: 17.3.2023
Suomi alkoi nukkua miellyttävämmin, kun SOK:n valmistamat vaahtomuovipatjat yleistyivät kuutisenkymmentä vuotta sitten. Superlonista tuli 60-luvun suuri hitti

Vuonna 1955 SOK hankki Bayer-yhtiöltä polyuretaanin valmistuslisenssin. Upouutta vaahdotuskonetta testattiin ensimmäistä kertaa Vaajakosken naulatehtaan käytävällä helmikuussa 1955. Vaahtomuovin valmistus Suomessa alkoi.

Uudelle materiaalille piti kehittää mieleenpainuva tuotenimi. Diplomi-insinööri Eino A. Elo valitsi nimen alkuun S- ja U-kirjaimet, jotka olivat sopivan lähellä sekä Suomi- että SOK-sanaa. Alkukirjaimet hän yhdisti tunnettuun saksalaiseen Perlon-tuotemerkkiin. Lopputulos oli iskevä superlon.

Vaahtomuovituotanto vakiinnutettiin SOK:n Rauman konttorilta vapautuneisiin tiloihin, jotka löytyivät vuonna 1931 valmistuneesta funkkisrakennuksesta. Ensimmäisenä tehtävänä aiottiin parantaa suomalaisten nukkumismukavuutta, joten tuotantotiloihin asettui myös patjanvalmistuksessa olennainen ompelimo.

Ylellistä lepoa kansakunnalle

Kuluttajat huomasivat nopeasti, että pehmeyden ja joustavuuden ohella superlon-patjat olivat hygieenisiä ja kevyitä käsitellä. Superlonia suositeltiin erityisesti selkävaivaisille, mutta samalla korostettiin, että kunnon yöuni takasi tarmon kaikille kansalaisille: työssäkäyville, koululaisille ja pikkulapsille, iäkkäille. Sota oli ohi, joten yöt oli mahdollista nukkua turvallisin mielin. Päivät olivat jälleenrakennussukupolvien pitkiä työrupeamia. Kansakunta tarvitsi vastapainoksi lepoa.

Superlon-patjoja mainostettiin messuilla ja esiteltiin ympäri maata sekä osuuskaupoissa että kodeissa. Jo alkuvuosina panostettiin myös televisiomainontaan. Yhteishyvän mainoskuvissa patjoilla keikisteli viehättäviä neitokaisia yöpaidoissaan. Syyskuussa 1958 mainos lupasi, että superlon-patja ”toteuttaa toiveenne: nyt huokea ylellisyyspatja jokaiselle”.

Superlonia suositeltiin erityisesti selkävaivaisille.

Kuluttajille korostettiin myös vaahtomuovin monikäyttöisyyttä. Jo ensimmäisinä vuosina siitä alettiin valmistaa pesusieniä, ikkunatiivistettä, suoja- ja verhoilulevyjä, huonekalujen pehmusteita, olkatoppauksia, pehmoleluja ja urheilumattoja. Seiväshyppääjä putosi nyt pehmeään vaahtomuovikasaan, ja painijat kamppailivat rouhepuristeesta tehdyllä tatamilla.

Muhkea sohvaryhmä kodinkeskipisteenä

1960–1970-luvuilla maalta kaupunkiin muuttava nuoriso tai ensimmäiseen yhteiseen kotiinsa asettuva nuoripari sisusti edullisilla ja trendikkäillä materiaaleilla: lastulevyllä ja muotoon leikatulla superlonilla. Materiaalit antoivat oman suoraviivaisen muotonsa sohville ja nojatuoleille vastavalmistuneissa kerrostaloissa, lähiökodeissa ja rivitaloissa. Kalustoja koottiin yhdisteltävistä vaahtomuovielementeistä ja -tyynyistä, joiden irrotettava verhous suljettiin vetoketjulla. Ruiskumaalatuissa tai petsatuissa nuorisokalusteissa käytettiin voimakkaita värejä ja verhoilussa puuvillaa tai vakosamettia.

Muhkeasta mutta samalla niukkalinjaisesta sohvaryhmästä tuli kodin keskipiste, kun perhe asettui istumaan rentoutuneesti ja syömään iltapalaksi havaijinleipiä tai 1970-luvun uutuutta, pitsaa. Sohvalla kulutettiin aikaa katsomalla yhdessä televisiota. Lukemattomissa 1970-luvun jouluvalokuvissa koristellun kuusen ja joulupukin takaa hahmottuu sohvaryhmä, joka on päällystetty plyysillä, narisevalla tekonahalla tai raidallisella buklee-kankaalla. Sohvalla ei tarvinnut enää istua ryhdikkäästi tai pönöttää, vaan sillä sai peräti löhöillä. Harva tuli ajatelleeksi, että olo- ja makuuhuoneen asumismukavuuden takasi vaahdotuskone Raumalla.

Sohvalla ei tarvinnut enää pönöttää, vaan sillä sai löhöillä.

Suomalaista arjen designia

Superlonin estetiikka vastasi sodanjälkeisten sukupolvien ihanteita siitä, mitä on moderni ja rento kodikkuus. Jos nukkuminen ja lepäily oli nyt fyysisesti mukavaa, sitä oli pukeutuminenkin, kun suosittiin joustavia tekokuitu-, sekoite- ja trikookankaita.

Vaahtomuovi pehmusti elämää kotona, työpaikoilla ja julkisissa tiloissa. Siitä tuli olennainen osa suomalaista arjen designia.

Lähteet: BBC News Magazine 25.12.2015; Aino Laine: Vaahtomuovista mukavuutta. Superlon Oy 1955–2005. K&h, Turun yliopisto 2005; Minna Sarantola-Weiss: Sohvaryhmän läpimurto. Kulutuskulttuurin tulo suomalaisiin olohuoneisiin 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa. SKS 2003; Yhteishyvä 1955, 1958, 1959.

Uusi tapa nukkua

  • 1960-luvulla uudet materiaalit ja valmistustavat mullistivat nukkumisen. Vanhat, painavat rautasängyt ja hetekat sekä niissä viruvat muhkuraiset olki-, heinä- tai jousipatjat tuntuivat tunkkaisilta. Lumppuvanusta tikatut flokkitäkit olivat pölyisiä, samoin höyhen- ja untuvatyynyt.

  • 1950-luvun lopulta lähtien vuoteiden rungot valmistettiin suurina sarjoina puuteollisuudessa. Lastulevy- tai vanerilaverista tuli uusi normi. Suomen suurin lastulevytehdas oli Vaajakoskella sijaitseva SOK:n Sokopan.

  • Laverisängyn patja oli tietenkin vaahtomuovia, ja keinokuituja alettiin käyttää myös peitoissa ja tyynyissä, jotka oli mahdollista pestä koneessa. Jo 1950-luvulla brittiläinen muotoilija Terence Conran (1931–2020) ihastui Ruotsin-matkallaan keveään, ohuesti topattuun peittoon, jonka alla hän sai majapaikassaan nukkua. Hän oli tottunut villahuopiin, joiden yli lakana käännettiin. Ilmava toppapeitto edusti hänelle uutta huolettomuutta ja nuorekkuutta. Conran alkoi markkinoida peittoa Iso-Britanniassa huikeana innovaationa, ”mannermaisena täkkinä”.

  • Nykyään britit käyttävät termiä duvet day (”peittopäivä”), jolla tarkoitetaan työstä vapaaksi saatua ylimääräistä lepopäivää, jota ei tarvitse perustella ja jonka saa lyhyellä varoitusajalla.

  • Topattu peitto yhdistettynä pussilakanaan teki vuoteen sijaamisesta helppoa ja nopeaa. Pussilakanan myötä 1960–1970-lukujen iloiset tekstiilikuosit valtasivat makuuhuoneet. Yöuni ei ollut enää vain palautumista työstä, vaan jopa nautinto.

Lue lisää Muistatko tämän? -sarjan osia

Lisää aiheesta